perjantai 12. helmikuuta 2016

Työharjoittelu päiväkirja pe 12.2.2016

Työpäiväni alkoi tänään klo8:00. Saavuttuani toimistolle juttelin vähän aikaa Vesan kanssa ja kyselin päivän työtilanteen ja Vesa kertoi, että Heikki ja Marko ovat menossa Hämeenkadulle rappunäyttöä tekemään ja kysyi Heikiltä jos ottaisivat minut mukaansa. Pakettiauton varustuksen jälkeen suuntasimme kohti Tampereen puhelimen tavaranoutoa, josta haimme rappunäytön.

Tämän jälkeen ajoimme Hämeenkadulle ja otimme näytön mukaamme autosta. Rapussa haimme ensin näytön sapluunan sähköpääkeskuksesta ja asetimme sen seinää vasten ja merkkasimme ruuvien reiät. Tämän jälkeen menimme autohallista katsomaan, että olisiko näytön virransyöttö kaapeli viisainta porata hallin katosta läpi ja siitä kaapelihyllyä pitkin seinästä läpi ja sieltä katon sisässä keskukselle. Totesimme, että näin se olisi järkevin ja huomasimme että kohdassa johon reikä tulisi niin oli BMW hieman huonossa kohtaa, koska siihen saattaisi tippua betonin palasia kun alettaisiin poraamaan.

Menimme takaisin ylös, jossa mittasimme seinän sijainnin ja tarkistimme mittojen avulla vielä, että kohta olisi oikea. Tämän jälkeen kaivoimme netistä TRAFI:n rekkari tiedustelun numeron ja lähetimme siihen auton rekkarin, josta saimme omistajan tiedot ja kävimme sanomassa että autoa pitäisi siirtää jos ei halua betonia konepellille.

Omistajan siirrettyä autonsa menimme ylökertaan, jossa Heikki alkoi poraamaan reikää lattiaan, Pienten ongelmien jälkeen Heikki sai porattua reiän autohallin katosta läpi, mutta samalla hän porasi vahingossa katossa sijaitsevien vesiputkien kannattimen ruuvin irti katosta. Heikki isonsi hieman reikää vielä, jotta siitä mahtuisi MMJ ja kevi kaapeli läpi. Tämän jälkeen Marko alkoi työntämään kaapelia reiästä autohallin lattialle asti ja Heikki kiinnitti vesiputkien kannattimen takaisin kattoon.

Tämän jälkeen siirryimme autohalliin, jossa Marko porasi kattoon reiät jappi putken kiinnikkeitä varten ja kiinnitti ne kattoon ja pudotti kaapelit putken läpi ja sieltä kaapelihyllylle ja kaapelihyllyltä seinän läpi, johon piti porata reikä koska se ei ollutkaan pehmeää vaan kovaa massaa. Tämän jälkeen kaapeli vedettiin keskukselle ja lähdimme Heikin kanssa syömään. Syötyämme suuntasimme takaisin ja Vesa tuli paikalle ja hän tarvitsi yhden äijän mukaansa piippaamaan puhelinkaapelia ja Heikki lähti hänen mukaansa.

Marko kytki MMJ:n vikavirtasuojakytkimelle ja lähdimme ylös, jossa poistimme näytön kotelosta ja nostimme kotelon seinälle ja Marko ruuvasi sen kiinni samalla kun pidin sitä paikallaan. Tämän jälkeen kytkimme MMJ:n kotelon pistorasiaan ja kevin kotelon seinään.

Tämän jälkeen haimme keskukselta käyttöönottomittarin, jonka Marko antoi minulle ja sanoi että voisin tehdä mittaukset ja kysyi olenko ennen käyttänyt kyseistä mittaria ja sanoin että en ole mutta olen halukas opettelemaan. Menimme ylös ja Marko opasti minut mittaamaan jatkuvuuden ja totesimme sen olevan niin kuin pitääkin.

Tämän jälkeen laitoimme näytön takaisin ja menimme keskukselle, jossa huomasimme että vikavirtasuojakytkin ei pysy ylhäällä. Marko irroitti vikavirtasuojakytkimen ja kokeili sitä kylmänä mutta se ei pysynyt ylhäällä. Sanoin, että VP oli edellisenä päivän pudottanut sen lattialle että luultavasti se hajosi siinä. Marko soitti Vesalla ja kertoi viallisesta kytkimestä ja Vesa sanoi olevansa kohta pihassa.

Vesan saavuttua kytkimme uuden vikavirtasuojakytkimen paikalleen ja kävimme Heikin kanssa mittaamassa käyttöönottomittarilla vikavirtasuojakytkimen toimivuuden. Tämän jälkeen laitoimme kaapin kiinni ja siivosimme kaikki kamamme autoon ja lähdimme käymään nesteellä kahvilla ja työpäiväni päättyi siihen. Työpäiväni päättyi klo 14:30

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti