torstai 21. huhtikuuta 2016

Riika päiväkirja to 21.4.2016

Heräsin tänään klo7:10 ja lähdimme aamupalalle ja syötyämme raitiovaunulla töihin. Toimistolle päästyäni puin työtakin päälle ja odotin että työparini sai paperihommat valmiiksi ja kävimme ensin varastolla hakemassa kaksi kappaletta modeemeja ja lähdimme keikalle.

Paikan päälle saavuttuamme yritimme saada asiakasta kiinni puhelimella, mutta hän ei vastannut. Tämän jälkeen lähdimme seuraavaan kohteeseen ja paikan päälle päästyämme lähdimme asuntoon tutkimaan tilannetta (verkko ei siis toiminut). Tulimme siihen tulokseen, että nopeus oli liian iso joten modeemi piti konfiguroida uudestaan ja alentaa nopeutta.

Tämän jälkeen lähdimme seuraavan kohteeseen, jossa oli sama ongelma ja teimme samat toimenpiteet. Tämän jälkeen lähdimme viimeiseen kohteeseen, jossa ongelmana oli huono verkkosignaali.

Paikan päälle päästyämme mittarimme kuidun ja tulos oli 28dB ja tutkimme hetken aikaa asuntoa ja työparini huomasi ongelman lähteen: kuitu oli kiedottu moninkerroin ympäri yhden naulan päälle ja tämän lisäksi asiakkaalla roikkui pyykkejä kuidun päällä. Suoristimme kuidun ja mittarimme niin tulokseksi tuli 23dB ja lähdimme toimistolle ja kotiin. Työpäiväni päättyi klo16.

keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

Riika päiväkirja ke 20.4.2016

Heräsin tänään klo7:10 ja lähdimme aamupalalle ja syötyämme raitiovaunulla töihin. Toimistolle päästyäni puin työtakin päälleni ja istuin vähän aikaa, jonka jälkeen lähdin etsimään työpariani pihalta mutta tuloksetta.

Soitin työpaikkaohjaajallemme, mutta hän ei vastannut ja lähetti vähän ajan päästä minulle viestin että odota 2h, työparisi on kadoksissa. Vähän yli kahden tunnin odottelun jälkeen työparini saapui paikalle ja kysyin missä hitossa olet ollut ja hän vastasi olleensa seminaarissa.

Tämän jälkeen lähdimme keikalle. Paikan päälle päästyämme purimme kamat autosta ja menimme kohteeseen (leipomo). Leipomoon piti laittaa modeemi ja kaksi verkkokaapelia. Aloitimme vetämällä verkkokaapelit pöytien ali modeemin paikalle ja tämän jälkeen kytkimme kaapelinhakulaitteen vanhaan rasiaan ja lähdimme keskukselle piippaamaan kaapelia.

Keskukselle päästyämme yritimme hakea kaapelia, mutta missään ei kuulunut mitään. Tämän jälkeen lähdimme takaisin ja työparini käski minua jäämään paikalle ja hän lähti takaisin keskukselle ja sanoi soittavansa minulle vähän ajan päästä. Pienen odottelun jälkeen hän tuli takaisin ja kertoi ettei löytänyt signaalia ja purki rasian ja kytki hakulaitteen siniseen ja sini-valkoiseen piuhaan.

Tämän jälkeen hän lähti takaisin keskukselle ja vähän ajan päästä hän soitti minulle ja käski vaihtaa hakulaitteen toiseen rasiaan ja tästä signaali löytyi ja parini sanoi että meillä on väärät tiedot. Tämän jälkeen hän tuli takaisin ja kytkimme uudet kaapelit käyttöön ja odotimme vähän aikaa että keskus saisi modeemin konfiguroitua ja lähdimme seuraavalle keikalle.

Seuraava keikka oli lyhyt, koska meidän piti vain käydä hakemassa vanha modeemi pois. Tämän jälkeen lähdimme seuraavalle keikalle, joka oli lastentarhassa. Paikan päälle päästyämme purimme kamat autosta ja lähdimme kohteeseen.

Pyörimme vähän aikaa ja mietimme kaapelireittejä ja suunnittelimme. Emme aloittaneet työtä vielä tänään koska meidän oli tarkoitus vain käydä tutkimassa tilanne. Tämän jälkeen lähdimme takaisin toimistolle ja kotiin. Työpäiväni päättyi klo17:50.

tiistai 19. huhtikuuta 2016

Riika päiväkirja ke 19.4.2016

Heräsin tänää klo7:10 ja lähdimme aamupalalle ja syötyämme raitiovaunulla töihin. Toimistolle päästyäni puin työtakin päälle ja menin aulaan odottamaan työpariani, jolla oli kokous hänen esimiesten kanssa ja se kestäisi tunnin.

Kysyin työpaikkaohjaajaltamme olisiko hänellä jonkinlaista esitelmää lattelecomista, jota voisimme käyttää raportissamme ja hän lupasi etsiä ja kääntää minulle jotain torstaihin mennessä. Odoteltuani tunnin lähdimme työparini kanssa keikalle.

Olimme koko päivän samassa kohteessa (leipomo). Kohteeseen piti saada verkkoyhteys kolmeen paikkaan. Aloitimme avaamalla kattopaneeleja ja etsimme tulevan kuidun ja löysimme sen. Tämän jälkeen työparini veti kuidun vastakkaiselle seinälle ja kiipesin pudottamaan sen alas, koska olin pienempi.

Pienen pinnistelyn jälkeen sain pudotettua kuidun ja laitoin sen kaapelilistan sisään ja suljin listan. Tämän jälkeen työparini veti kuidun pöytien ali paikkaan jonne kuitumodeemi tuli. Tämän jälkeen työparini veti kaksi kappaletta CAT5e kaapelia paikoilleen.

Tämän jälkeen kytkimme kaapelit ja konfiguroimme kuitumodeemi. Tämän jälkeen lähdimme käymään keskuksella tekemässä ristikytkennän ja palasimme takaisin.

Tämän jälkeen odotimme muutaman kymmenen minuuttia, että keskus sai toisen modeemin konfiguroitua. Tämän jälkeen lähdimme keskukselle palauttamaan avaimia ja lähdimme takaisin toimistolle. Työpäiväni päättyi klo16:30.

maanantai 18. huhtikuuta 2016

Riika päiväkirja ma 18.4.2016

Heräsin tänään klo7:10 ja lähdimme aamupalalle ja syötyämme lähdimme raitiovaunulla töihin. Toimistolle päästyämme menin työpaikkaohjaajaltamme kysymään kenen kanssa työskentelisin tänään.

Hän soitti eräälle työntekijälle ja menin tämän työntekijän mukaan ja lähdimme keikalle. Paikan päälle päästyämme purimme kamat autosta ja lähdimme kohteeseen, joka oli ostoskeskuksessa johon piti vetää kuituyhteys.

Mietimme kaapeli reittiä vähän aikaa ja aloitimme työn avaamalla kattopaneelit ja työntämällä kaapelireiästä vetolanka läpi ja teippasimme kuidun kiinni siihen ja vedimme sen avulla kuidun reiästä läpi. Tämän jälkeen työparini yhdisti kuidut kuitulukoilla.

Tämän jälkeen pistimme kattopaneelit takaisin ja kiinnitimme kaapelilistan seinään ja pistimme kuidun sen sisään. Tämän jälkeen kytkimme modeemit ja odotimme. Muutaman tunnin odottelun jälkeen modeemit lähtivät toimimaan ja lähdimme seuraavalle keikalle toiseen ostariin.

Paikan päälle päästyämme tiedustelimme tilannetta ja lähdimme kysymään vartijalta pääsyä verkkokeskukseen, mutta emme päässeet sinne. Syytä tähän en voi kertoa.

Tämän jälkeen lähdimme seuraavaan kohteeseen, joka oli pieni kosmetiikka kauppa. Tutkimme tilannetta sisällä vähän aikaa ja menimme pihalle ottamaan muutaman kuvan ja lähdimme takaisin toimistolle. Tämän jälkeen kävimme vaihtamassa yhden digiboxin ja työparini heitti minut hostellille. Työpäiväni päättyi klo16:30.

sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Riika päiväkirja la 16.4.2016

Olimme sopineet tälle päivälle tapaamisen yhden paikallisen ammatikoululaisen kanssa ja meidän oli tarkoitus mennä eläintarhaan. Tapaamisen piti olla klo12, mutta kun olimme pysäkillä sovittuun aikaan nii siellä ei ollut ketään joten soitimme toiselle yhteyshenkilöllemme ja kysyimme oliko meillä väärä aika mutta olimme oikeaan aikaan paikalla.

Tämän jälkeen opiskelija joka meidän piti tavata soitti meille ja kertoi nukkuneensa pommiin ja sanoi tulevansa meitä raitsikka pysäkille vastaan jos tulisimme hänen lähellä olevalle pysäkille. Pysäkille saavuttuamme odotimme vähän aikaa ja lähdimme opiskelijan kanssa raitsikalla keskustaan ja hän sanoi ettei voisi olla kanssamme kauaa, koska hänellä oli jalkapallo treenit ja emme menisi eläintarhaan vaan pyörisimme vähän aikaa kaupungilla.

Tämän jälkeen purimme muutaman tunnin kaupungilla ja opiskelija kertoo meille Riikan historiasta ja Riikasta yleensä. Kiertelyn jälkeen kävimme syömässä McDonaldsissa, jossa hän oli töissä ja hän lähti jalkapallo treeneihin. Tämän jälkeen lähdimme Iiron kanssa käymään leffateatterissa hakemassa liput hardcore Henry leffaan, joka oli klo22.

Halusimme näin myöhäisen näytöksen sen takia, koska se oli ainoa SCAPE auditorio näytös. SCAPE on siis 4k valkokankaalla, 7.1 surround äänellä ja nahkapenkeillä varustettu sali. Leffa loppui n.klo23:40 ja kävelimme raitsikka pysäkille ja huomasimme ettei se enää kulkenut hostellillemme saakka ja sen tuloon oli vielä 20min joten päätimme kävellä takaisin hostellillemme.

perjantai 15. huhtikuuta 2016

Riika päiväkirja pe 15.4.2016

Heräsin tänään klo7:10 ja lähdimme aamupalalle. Syötyämme lähdimme raitiovaunulla töihin. Paikalle päästyämme odotin, että työparini sai paperihommat hoidettua ja lähdimme ensimmäiselle keikalle.

Paikalle päästyämme kävimme kohteessa tarkistamassa tuleeko rakennukseen kuituyhteyttä ja totesimme sinne tulevan vain kuparikaapeli yhteys. Tämän jälkeen lähdimme käymään toimistolla hakemassa toisenlaisen modeemin ja työparini haki paikan piirustukset ja lähdimme takaisin.

Pyörimme vähän aikaa paikan päällä ja totesimme että työstä pitää tehdä urakka ilmoitus. Tämän jälkeen lähdimme seuraavalle keikalle. Paikan päälle päästyämme purimme kamat autosta ja lähdimme asuntoon sisälle. Työparini tiedusteli ongelmaa, joka oli se että puhelin rasia piti siirtää toiseen paikkaan.

Työparini pyysi minua irrottamaan vanhan rasian ja hän laittoi puhelin johdon TC:illä kiinni seinään ja käski minua laittamaan rasian johdon päähän ja kytkemään sen. Tämän jälkeen lähdin autoon odottamaan työpariani, kun hän teki paperihommat valmiiksi. Tämän jälkeen lähdimme seuraavaan kohteeseen.

Paikalle päästyämme purimme kamat autosta ja lähdimme asuntoon. Työparini tutki vähän aikaa tilannetta ja tuli siihen tulokseen, että vedimme uuden verkkokaapelin koska asuntoon tuli vanha kaapeli. Työparini naulasi kaapeli kiinni TC kiinnikkeillä ja minä purin vanhan kaapelin.

Tämän jälkeen työparini pyysi minua tekemään kytkennät uuden ja asunnossa olevan vanhan kaapelin välille ja naulaamaan kaapelin kiinni seinään. Tämän jälkeen vein tavarat autoon ja jäin odottamaan autoon. Tämän jälkeen lähdimme seuraavaan kohteeseen.

Paikalle päästyämme purimme kamat autosta ja kävelimme asunnolle. Tämän jälkeen työparini kyseli asiakkaalta ongelmaa ja totesimme, että asuntoon on jo olemassa verkko mutta kaapeleista ei ole mitään hajua, joten piippasimme kaapelit ja löysimme oikeatTämänämän jälkeen työparini pyysi minua tekemään kytkennät ja testasimme toiminnan. Modeemi toimi mutta ei tullut signaalia, joten työparini lähti etsimään kaapelinhakulaitteen avulla signaalia. Lopulta moderniin saatiin yhteys ja lähdimme pois. Työpäiväni päättyi klo17.

PS. Eilisestä ei ole blogia koska unohdin kirjoittaa sen.

keskiviikko 13. huhtikuuta 2016

Riika päiväkirja ke 13.4.2016

Olimme sopineet työparini kanssa eilen, että hän hakee minut hostellin pihasta klo8:30. Menin aamupalalle ja syötyämme menin hostellin pihaan odottamaan työpariani. Hänen saavuttua lähdimme ensimmäiselle keikalle. Paikan päälle päästyämme purimme kamat autosta ja lähdimme asuntoon.

Asunnossa minulle selvisi mitä meidän pitää tehdä, kun työparini kertoi että meidän täytyy vetää kuitu uudelleen toisesta reiästä koska asunnossa ei kuidun laitto hetkellä ollut väliovea mutta nyt oli. Aloitimme aukaisemalla kaapelilistat ja purimme vanhan kuitukytkennän pois ja työnsimme kuidun uudesta reiästä sisään ja vedimme sen kuitujaolle.

Tämän jälkeen työparini kysyi, että osaanko tehdä kuitu lukko kytkennän ja sanoin että osaan ja parini sanoi että hyvä tee kytkentä. Katsoin työparini kuitutarvike laatikkoon ja huomasin että hänellä oli aivan eri työkalut ja sanoin että en ole tehnyt tuollaisella työkaluilla mutta haluaisin oppia.

Työparini opetti minua käyttämään näitä työkaluja ja kytkennän jälkeen menimme asuntoon ja yritimme kaapelinhakulaitteen avulla selvittää johtojen sijainnin. Löysimme lopulta olohuoneen rasian liittimen ja työparini käski minua kytkemään kaapelin rasiaan koska se ei vielä ollut kiinni liittimessä.

Tämän jälkeen lähdimme seuraavaan kohteeseen. Paikalle päästyämme purimme kamat autosta ja lähdimme asuntoon. Purimme vanhan kuitukytkennän ja teimme sen uudestaan, mutta edelleen oli liian isot desibelit. Teimme kytkennän uudestaan ainakin 6 kertaa, mutta ei muutosta.

Tämän jälkeen lähdimme keskukselle siivoamaan LSA+ rimoja vanhoista kaapeleista. Tämän jälkeen lähdimme seuraavalle keikalle. Paikan päälle päästyämme purimme kamat autosta ja siirryimme asuntoon. Mietimme vähän aikaa mitä tekisimme ja siirryimme rappukäytävään availemaan kaapelilistoja.

Tämän jälkeen purimme vanhan johdon pois ja pistimme uuden tilalle. Rapun puolen kytkennät tehtyämme siirryimme asuntoon, jossa tein pari RJ45 liitin kytkentää ja laitoin yhden rasian kuntoon. Tämän jälkeen testasimme toiminnan ja työparini heitti minut takaisin hotellille. Työpäiväni päättyi n.klo18.

tiistai 12. huhtikuuta 2016

Riika päiväkirja ti 12.4.2016

Heräsin tänään klo7:00 ja lähdimme aamupalalle ja syötyämme lähdimme raitiovaunulla töihin. Toimistolle saavuttuani laitoin takkini naulakkoon ja puin työtakin päälleni ja istuin odottamaan jatko-ohjeita. Pienen odottelun jälkeen minut esiteltiin työparilleni ja lähdimme ensimmäiseen kohteeseen.

Paikalle päästyämme purimme kamat autosta ja siirryimme asuntoon. Asunnossa työparini tiedusteli tilannetta asiakkaalta ja lähdimme käymää keskuksella tekemässä ristikytkennän. Tämän jälkeen lähdimme takaisin asuntoon ja kytkimme asiakkaalle modeemin.

Kytkennän jälkeen testasimme langattoman yhteyden ja asiakas ilmoitti ettei signaali kuulu enää toiseen huoneeseen eli signaali toimii huoneessa, jossa modeemi on mutta toiseen huoneeseen mentäessä signaali katoaa. Yritimme selvittää mahdollista ratkaisua mutta emme onnistuneet sellaista löytämään ja lähdimme seuraavaan kohteeseen.

Paikalle saavuttuamme purimme kamat autosta ja siirryimme asuntoon. Asunnossa vedimme pätkän cat5e kaapelia modeemilta digiboxille. Tämän jälkeen työparini käski minua tekemään tarvittavat autentikoinnit yms. En ollut ennen tehnyt sitä, joten se sujui vähän kömpelösti mutta lopulta onnistuin.

Tämän jälkeen lähdimme seuraavaan kohteeseen, jossa meidän piti merkitä kaapeleita. Paikan päälle päästyämme aloitimme eteisen rasiasta ja etenimme rasia kerrallaan. Yhdestä rasiasta mittarimme sanoi, että kytkennässä on vikaa ja työparini käski minua käydä tekemässä kytkennät rasiaan uudestaan.

Huomasin kytkentöjä tehdessäni, että valko vihreä johto oli poikki ja työparini totesi, että tätä rasiaa ei voi käyttää ja jatkoimme mittauksia. Mittausten jälkeen lähdimme kohti toimistoa ja minä nappasin kamani mukaani ja työparini heitti minut takaisin hostellille. Työpäiväni päättyi n.klo16.

maanantai 11. huhtikuuta 2016

Riika päiväkirja ma 11.4.2016

Tänään aamulla tunsin oloni sen verran hyväksi, että päätin mennä töihin. Kävimme aamupalalla, jonka jälkeen lähdimme raitiovaunulla töihin. Töihin päästyäni sain kuulla, että työskentelisin saman asentajan kanssa kuin viime viikolla. Hain toimistolta työtakkini ja menin ulos odottamaan työpariani. 

Tämän jälkeen lähdimme kohti ensimmäistä asiakasta. Paikalle saavuttuamme pyrimme kamat autosta ja lähdimme kohteeseen. Aloitimme tutkimalla kaapeleita ja niiden kulkureittejä. 

Tämän jälkeen löysimme käyttämättömän kuitukaapelin, joka meni asiakkaalle, joten vedimme tästä kaapelista yhteyden kerrosjaon kuidulle. Tämän jälkeen työparini konfiguroi kuitumodeemin. Tämän jälkeen siirryimme asuntoon, jossa vedimme verkkokaapeli olohuoneen verkkorasialta TV:lle. 

Tämän jälkeen käynnistimme TV:n ja teimme tarvittavat asetukset, mutta huomasimme että signaalia ei löytynyt. Tämän jälkeen saimme autosta kaksi Wi-Fi reititintä ja kytkimme ne asunnon verkkoraisiaan ja lähdimme uuteen kohteeseen. 

Paikan päälle päästyämme purimme kamat autosta ja lähdimme asuntoon. Aloitimme suunnittelemalla kuitukaapelille reitin ja toinen asentaja porasi asunnon seinään reiän kaapelille. Tämän jälkeen vedimme kuitukaapelin asunnosta rappukäytävän seinän sisällä kuitupäätteelle. Työparini teki tarvittavat kytkennät ja lähdimme uuteen kohteeseen. 

Paikalle päästyämme purimme kamat autosta ja lähdimme kohteeseen. Aloitimme suunnittelemalla kuitukaapelin reitin. Tämän jälkeen vedimme kaapelin liikehuoneistosta ensin käytävään ja siitä rappukäytävän päätteelle. Työparini teki tarvittavat kytkennät ja palasimme liikehuoneistoon laittamaan kaapelilistan seinään, mutta työparini huomasi että tarvitsemmekin ruuveja, koska nauloilla se ei onnistunut. 

Hän lähetti minut hakemaan niitä autosta. Sain ruuvit mukaani ja palasin ulko-ovelle, jolloin muistin että ai niin enhän minä muista sen huoneiston numeroa missä olimme joten en voinut soittaa kelloa. Siinä vähän aikaa seistyäni eräs nainen meni ovesta sisään ja päästi samalla minut sisälle. Tämän jälkeen laitoimme listan kiinni seinään ja lähdimme takaisin toimistolle. Työpäiväni päättyi n.klo18:00.

lauantai 9. huhtikuuta 2016

Riika päiväkirja la 9.4.2016

Eilisestä ei ole päiväkirjaa, koska päivä meni aikalailla samalla tavalla kuin torstaikin. Tänään kävimme alfassa hesessä ja apteekissa sekä rimissä. En ole vieläkään parantunut kunnolla mutta kuumetta minulla ei tänää enää ole ollut mutta tukkoinen olo on vielä ja päätä särkee. Tarkoitus olisi pystyä menemään maanantaina töihin.

torstai 7. huhtikuuta 2016

Riika päiväkirja 7.4.2016

Heräsin tänää klo6:45. En saanut yöllä juuri ollenkaan unta, koska tulin eilen kipeäksi. Soitin herättyäni Loralle ja sanoin olevani kipeä ja ehkä kuumeinen ja kysyin mitä minun pitäisi tehdä ja hän sanoi että minun pitää soittaa työpaikkaohjaajallemme ja kertoa etten tule tänään töihin. 

Soitin työpaikkaohjaajallemme klo8 ja kerroin tilanteen ja hän toivotti pikaisia paranemista ja sanoi että tulet töihin kun voit paremmin. Tämän jälkeen Lora tuli käymään ja toi syötävää sekä lääkkeitä ja kuumemittarin. Loran lähdettyä muutaman tunnin päästä tuli koulun terveydenhoitaja käymään ja neuvomaan minua mitä pitäisi tehdä. 

Tämän jälkeen rupesin nukkumaan ja heräsin siihen kun Lora tuli tuomaan lämmintä ruokaa. Tämän jälkeen myöhemmin illalla terveydenhoitaja tuli uudestaan käymään ja mittaamaan kuumeeni ja soitti Loralle ja antoi puhelimen minulle ja Lora sanoi etten menisi aamulla aamupalalle vaan hän tuo minulle jotain syötävää.

keskiviikko 6. huhtikuuta 2016

Riika päiväkirja ke 6.4.2016

Heräsin tänään klo7:15 ja lähdimme koululle aamupalalle, joka oli klo7:50. Syötyämme lähdimme raitiovaunulla kohti lattelecomia.

Paikalle päästyämme puin työtakin päälle ja lähdin ulos, jossa työparini minua odotti ja lähdimme asiakkaalle.

Paikan päälle päästyämme pyrimme tarvittavat kamat autosta ja lähdimme asuntoon. Mietimme kaapelireittejä hetken aikaa ja aloitimme työt. Vedimme asuntoon kuidun kuitukaapelista ja kytkimme sen moderniin.

Tämän jälkeen lähdimme kohti seuraavaa kohdetta, joka oli yritysasiakas. Siellä oli sama homma ja lisäksi etsimme hieman kaapeleita rakennuksesta. Tämän jälkeen lähdimme syömään ja takaisin lattelecomille ja lähdin hostellille. Työpäiväni päättyi n.klo15:00.

PS: eilisestä ei ole blogia, koska unohdin kirjoittaa blogin.

maanantai 4. huhtikuuta 2016

Riika päiväkirja ma 4.5.2016

Heräsimme tänään klo7:10 ja lähdimme koululle aamupalalle, joka oli klo7:50. Tämän jälkeen lähdimme raitiovaunulla töihin. Työpaikalle saavuttuamme meitä käskettii istumaan hetkeksi ja meidät jaettiin pareittain niin että kumpikin meni eri asentajan mukaan.

Lähdin työparini kanssa kohti kohdetta, jonne piti vetää kuitukaapeli sekä cat kaapeli. Painan päälle saavuttuamme suunnittelimme ensin reitin ja tämän jälkeen aloitimme poraamaan reikiä ja vedimme kuidun reiästä keskukselle ja teimme kytkennät.

Sain tietää, että emme hitsaa kuituja vaan puristamme ne puristusliittimillä yhteen. Katsoin vierestä kun toinen asentaja teki kytkennän. Tämän jälkeen vedimme vielä CAT kaapelin asuntoon. Tämän jälkeen kävimme syömässä ja siitä lähdimme toisemme asiakkaalle, jossa tehtiin sama homma mutta tällä kertaa sain itse tehdä kuitu puolen.

Työn tehtyäni mittasin mittarilla kuidun toisesta päästä ja saimme tulokseksi 20,6dB, josta parini sanoi että se on aika hyvä ensimmäiseksi kerraksi ja sanoi hänen ensimmäisen olleen 34dB. Tämän jälkeen lähdimme takaisin toimistolle ja jäin odottamaan Iiroa ja lähdimme takaisin hostellillemme. Työpäiväni päättyi n.klo16:30.

sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Riika päiväkirja su 3.4.2015

Heräsin tänään klo9. Olimme sopineet, että menemme katsomaan Batman vs Superman leffan forum cinemasiin ja Käymme KFC:ssä syömässä. Menimme hakemaan lippuja n.klo15:30 ja näytös oli klo17.

Lippujen haun jälkeen menimme KFC:hen syömään. Itselleni tämä oli ensimmäinen kerta kyseisessä paikassa ja pakko sanoa että kyllä oli hyvää kanaa. Syömisen jälkeen lähdimme takaisin elokuvateatterille ja kävimme kysymässä kassalta missä kyseinen sali on ja menimme aulaan istumaan ja odottamaan. Leffan jälkeen lähdimme raitiovaunu pysäkille ja menimme sillä takaisin hostellillemme.

lauantai 2. huhtikuuta 2016

Riika päiväkirja La 2.4.2016

Tänään meillä oli sovittu tapaaminen kahden paikallisen amislaisen kanssa, jotka veivät meidät Riian kansalliseen kirjastoon joka on rakennettu vastikään. Menimme ensin hostellimme pysäkiltä raitiovaunulla keskustaan ja sieltä bussilla kirjastolle.

Paikalle päästyämme meidän piti viedä takkimme narikkaan ja tämän jälkeen kävimme huoneessa, joka käsittely Latvian karttojen historiaa sekä Latvian nimen muotoutumista ajan myötä. Tämän jälkeen menimme kassalta kysymään pääsemmekö yläkertaan, kun sinne oli portti josta piti kulkea kortilla.

Emme kuitenkaan päässeet, koska toisella opiskelijoista oli käsilaukku. Hän vei käsilaukku säilytys lokeroon ja menimme kassalta hakemaan kulkukortit ja menimme ylös. Menimme yhteen huoneeseen jossa pelasimme jotain opetuspeliä vähän aikaa ja menimme 5.kerrokseen. Emme päässeet tässä kerroksessa käymään missään huoneessa koska ne oli suljettu.

Tämän jälkeen menimme 8.kerrokseen, joka oli ylin kerros johon pääsi ja muut ylemmät olivat vain ohjatuille kierroksille. Tämän jälkeen lähdimme pois ja lähdimme käymään Cili pica pizzas paikassa pitsalla.

Syötyämme lähdimme hieman kiertelemään vanhaa kaupunkia ja lähdimme raitio vaunu pysäkille ja menimme Iiron kanssa käymää Alfan rimissä hakemassa vettä ja palasimme hostellille.

Kuvia kansallisesta kirjastosta:

Riian kansallinen kirjasto ulkoa

Kuva sisäaulasta

Kuva kerroksista ja katosta sisältä


Kirjastossa oli seinällä koristeena kuvassa näkyvät lasiset seinämät, joissa oli sisällä vanhoja kirjoja.

Kirjaston nimi, joka ei mahtunut kokonaan kuvaan

perjantai 1. huhtikuuta 2016

Riika päiväkirja pe 1.4.2016

Heräsimme tänää klo7:10 ja lähdimme koululle syömään aamupalan klo7:50. Syötyämme lähdimme raitiovaunulla kohti lattelecomia. 

Paikan päälle päästyämme meitä käskettiin istumaan ja odottamaan vähän aikaa ja sitten meidät jaettiin eri asentajien pariksi. Lähdin oman parini kanssa asentamaan asiakkaalle verkkoa. 

Paikan päälle päästyämme huomasimme, että meidän täytyy vetää uusi kaapeli. Kaapelin vedettyämme teimme tarvittavat kytkennät ja lähdimme käymään jakamolla, josta ristikytkettiin signaali taloon. 

Tämän jälkeen lähdimme seuraavaan kohteeseen, jossa oli sama homma. Kaapelin vedon ja kytkentöjen jälkeen lähdimme käymään keskuksella ristikytkemässä yhteyden. Tämän jälkeen palasimme toimistolle ja päivä päättyi siihen. Työpäiväni päättyi n.klo17.

Työpäivistä ei voi ottaa kuvia eikä kertoa sen tarkemmin kohteista yms vaitiolovelvollisuuden takia.

torstai 31. maaliskuuta 2016

Riika päiväkirja to 31.3.2016

Heräsimme tänään klo6:50 ja lähdimme koululle aamupalalle. Aamupalan jälkeen menimme Loran toimistoon, jossa juttelimme hänen kanssaan ja lähdimme raitiovaunulla lattelecomin päätoimistolle, jossa allekirjoitimme työssäoppimis- ja vaitiolovelvollisuus sopimukset.

Pienen haastattelun jälkeen lähdimme parin työntekijän mukaan kiertämään toimistoja. Pienen kiertelyn jälkeen lähdimme erään työntekijän mukaan kohti toimipistettä, jossa olisimme töissä. Pienen paikkojen esittelyn jälkeen tapasimme työpaikkaohjaajamme, joka kertoi meille hieman töistä joita tulisimme tekemään ja hieman lattelecomista.

Esittelyn jälkeen hän halusi tietää meistä ja taustoistamme hieman enemmän. Tämän jälkeen hän pyysi toista työntekijää hakemaan meille työtakit joita pitäisimme päällämme, mutta emme saisi pitää niitä muualla kuin työpaikalla.

Tämän jälkeen meille sanottiin, että voimme lähteä ja jos haluaisimme kyydin niin ohjaajamme sanoi että voisi heittää meidät mutta päätimme kävellä.

Pyörimme hetken aikaa kaupungissa ja menimme raitiovaunu pysäkille ja menimme sillä alfaan ja kävimme hesessä syömässä ja rimissä hakemassa hieman tavaraa. Tämän jälkeen palasimme hostellillemme.

keskiviikko 30. maaliskuuta 2016

Riika päiväkirja ke 30.3.2016

Tänään lähdimme heti herättyämme aamiaiselle, jona oli klo8:30 mutta pääsimme paikalle pari minuuttia myöhässä. Aamiaisen syötyämme Lora tuli käymään ruokalassa ja lähdimme hänen kanssaan hänen luokkaansa, jossa Lora esitteli meille valkokankaalla Latviaa ja ammattikoulua.

Tämän jälkeen lähdimme Vita nimisen naisen ja toisen naisen kanssa käymään toisessa samaan kompleksiin ja jossa opiskelijat pääsevät tekemään käytännön harjoituksia. Kiersimme muutaman sähköluokan, jossa opiskelijat tekivät kytkentöjä mm. Releillä ja kontaktoreilla eli olivat sähköasentajiksi valmistuvia.

Tämän jälkeen kävimme koulun museossa ja liikuntasalissa ja tämän jälkeen lähdimme takaisin toiselle koululle syömään. Syötyämme lähdimme Vitan kanssa käymään Riikan keskustassa ja hän kertoi meille hieman Riikasta.

Tämän jälkeen menimme kiertoajelulle, joka kiersi ympäri Riikaa ja ajoi esim vanhan Riikan läpi ja samalla kuuntelimme kuulokkeita Suomen kielistä selostusta historiasta. Bussi ajelun jälkeen soitin Vitalle, että olimme palanneet (hän ei siis tullut mukaamme ajelulle).

Vitan saavuttua paikalle hän kysyi haluammeko vielä kävellä hieman ja sanoimme jaksavamme. Kävimme katsomassa mustapäiden taloa ja kävelimme yhden kauppakeskuksen läpi, jossa sijaitsi katu joka oli maan alla.

Kävimme myös Pyhän Pietarin kirkon näköalatasanteella. Kiertelyn jälkeen lähdimme raitiovaunu pysäkille ja Vita matkusti kanssamme muutaman pysäkin kunnes poistui ja me jatkoimme matkaamme alfalle, josta minun piti hakea haavanpuhdistusainetta ja laastaria koska olin saanut kengistäni hiertymän kantapäähäni.

Metsästimme myös aurinkolaseja, mutta olivat liian kalliita ja kävimme subwayssa hakemassa ruokaa ja kävelimme takaisin hostelille. Päivästä tuli minulle sellainen tunne, että haluan muuttaa tänne.

tiistai 29. maaliskuuta 2016

Riika päiväkirja ti 29.3.2016

Saavuimme tänään Riikaan luokkakaverini Iiron kanssa. Lensimme ensin Tampereelta Helsinkiin ja siitä muutaman tunnin päästä Riikaan. Riikaan saavuttuamme meitä oli vastassa yhteyshenkilömme Lora Berkoviča.

Suuntasinme lentokentältä kohti hostellia, jossa meidän oli tarkoitus asua 4 viikkoa kestävän vaihtomme ajan. Huoneemme oli ollut vielä tunti sitten varattu ja sitä oltiin siivoamassa, joten emme päässeet viemään laukkujamme sinne.

Lähdimme Loran johtamana paikalliseen ammattikouluun syömään ja kun olimme syöneet Lora käski meitä tulemaan hänen työhuoneeseensa, jossa hän opasti meitä käytännön asioissa esim. Liikkuminen kaupungissa.

Tämän jälkeen lähdimme hostellille hakemaan huoneemme avainta ja purkamaan matkatavaramme huoneen laatikostoihin. Tämän jälkeen lähdimme käymään alfa kauppakeskuksessa, joka on pohjoismaiden suurin kauppakeskus hakemassa juotavaa ja lähdimme takaisin hostellille.
Kuva Tampereen koneesta

Kuvia koneen laskeutumisesta




Koulun ruokaannos

Kuvia hostellista



Kuva kirkosta, jonka ohi kävelimme kun menimme alfaan

tiistai 22. maaliskuuta 2016

Työharjoittelu päiväkirja 23.3.2016

Työpäiväni alkoi tänään klo7:30. Toimistolle saavuttuani juttelimme Heikin ja Markon kanssa päivän ohjelmasta ja mietimme mitä kannattaisi tehdä, kun pitäisi lähteä orivedelle ja hiaceen mahtuu vain kolme ja VP oli myös lähdössä ja minun pitäisi olla klo15 koululla, joten päätimme että pidän tänään vapaapäivän koska orivedeltä on vaikea päästä ajoissa takaisin. Työpäiväni päättyi klo8:00.

Työharjoittelu päiväkirja ti 22.3.2016

Työpäiväni alkoi tänään klo7:30. Toimistolle saavuttuani lähdimme Heikin ja Markon kanssa Käräjätörmä 6 osoitteeseen, jossa piti käydä A-talon A-rapusta tarkistamassa millaiset antennirasiat asunnoissa on ja samalla vaihtaa ne. Paikalle saavuttuamme purimme tarvittavat kamat autosta ja veimme ne kellariin ja tutkimme vähän aikaa talon antenni piirustuksia ja lähdimme asuntoon nro 1.

Asuntoon päästyämme Heikki ruuvasi olohuoneesta yhden askin auki ja tarkisti onko se päättyvä vai ketju rasia ja vaihtoi sen samalla uuteen ja mittasi antennimittarilla signaalin joka oli kunnossa. Tämän jälkeen Heikki teki saman olohuoneen toiselle rasialle ja siirryimme seuraavaan asuntoon ja minä aloin kanssa avaamaan antennirasioita ja vaihtamaan niitä kun jokaisessa asunnossa paitsi 1 oli kolme rasiaa, jotta saisimme hommat tehtyä nopeammin.

Yhdessä asunnossa käydessämme minulta lipsahti epähuomiossa ruuvimeisseli ruuvatessani antenni askia kiinni ja peukaloni otti pienen kosketuksen avoinaiseen pistorasiaan (antenni askit piti avata niin, että pistorasiankin peitelevy piti ottaa irti) ja sain pienen tällin, mutta omasta mielestäni se tuntui hyvin pieneltä eli ilmeisesti kosketus alue oli hyvin pieni ja ei aiheuttanut mitään oireita eikä selviä jälkiä ihoon.

Tämän jälkeen olinkin hieman varovaisempi ja Marko antoi minulle jännitetyöhanskansa käyttöön ettei samaa tapahtuisi. Saatuamme kaikkien asuntojen askit vaihdettua tulimme siihen lopputulokseen ettei talon antennikaavio pitänyt juurikaan paikkaansa ainakaan A-rapun kohdalla. Tämän jälkeen lähdimme kellariin, jossa Heikki ja Marko totesivat että antennikaapin splitterit piti vaihtaa toisenlaisiksi ja minä huomasin kellon olevan jo 12:10 ja olin sopinut, että menen koululla käymään klo13 joten tuli hieman kiire mutta onneksi Heikki heitti minut koululle niin pääsin ajoissa. Työpäiväni päättyi klo 12:50.

maanantai 21. maaliskuuta 2016

Työharjoittelu päiväkirja ma 21.3.2016

Työpäiväni alkoi tänään klo7:30. Toimistolle saavuttuani lähdimme Markon ja Heikin kanssa Nokialle, jossa yhdestä kerrostalosta oli timanttiporauksen yhteydessä katkennut antennikaapeli ja muutamasta asunnosta oli antenniverkko pimeänä. Paikalle saavuttuamme kävimme muutamassa asunnossa mittaamassa antennimittarilla signaalit rasioista (ei tullut mitään) ja avasimme ylimmän kerroksen antennijakokaapin sekä mittasimme signaalit siitä.

Tämän jälkeen katselimme yläkerran rappukäytävän lattiassa olevia porausreikiä ja huomasimme, että yhdessä reiistä näkyi katkennut kaapelin pätkä ja vedimme sen asunto nro 11 rasian kautta pois ja teimme saman jakokaapin päälle ja työnsimme vetojousen asunnon rasialta lattian reiästä jakokaapille ja sidoimme antennikaapelin pään kelasta vetojousen päähän ja tämän jälkeen vedimme kaapelin jousen avulla asunnon rasialle.

Tämän jälkeen Heikki ja Marko tekivät liittimet kaapelin päihin ja kävimme alakerran asunnossa mittaamassa rasiasta signaalin ja se oli kunnossa. Tämän jälkeen meille tuli hieman kiire, koska huomasimme että olimme jäljessä aikataulusta ja meidän piti olla 10:30 teiskontiellä rappunäyttö paikkaa katsomassa ja kello oli jo 10:10. Pääsimme paikalle suunninpiirtein ajoissa ja menimme B-rappuun yhteyshenkilön sekä Tampereen Puhelimen tyypin kanssa katsomaan rappunäytön paikkaa. Kenelläkään ei oikein tuntunut olevan tietoa näytön paikasta, koska henkilöt jotka tästä päättivät eivät päässeet tulemaan paikalle.

Tämän jälkeen suuntasimme Hervantaan vikakeikalle ja kävimme syömässä. Asiakkaalla siis pätki normi tv kanavat ja menimme paikan päälle asiaa tutkimaan ja meille selvisi, että vika olikin satunnainen ja sitä ei meidän käynnin aikana tapahtunut mutta kävimme kuitenkin sähköpääkeskuksessa vaihtamassa antennijaon vähemmän vaimentavaan jakoon. Tämän jälkeen lähdimme toimistolle, jossa sovimme huomisen aikataulusta ja lähdimme kotiin. Työpäiväni päättyi klo14:30.

perjantai 18. maaliskuuta 2016

Työharjoittelu päiväkirja pe 18.3.2016

Työpäiväni alkoi tänään klo7:30. Toimistolle saavuttuani lähdimme Vesan, Heikin ja VP:n kanssa käymään Jankassa tutkimassa kaapelireittejä vanhustentalolle, jonne pitäisi vetää 3 CAT kaapelia kulunvalvontajärjestelmiä varten. Paikalle saavuttuamme Heikki ja VP nostivat tikkaat hiacesta ja laittoivat ne talon ruokalan pääoven yläpuolella sijaitsevan luukun alapuolelle ja Vesa ja Heikki kiipesivät luukusta sisään ja tutkivat tilan ja tulivat siihen tulokseen ettei kaapeleita saisi sitä kautta ainakaan vedettyä, koska tila päättyi paloseinään.

Tämän jälkeen veimme tikkaat talon pääsisäänkäynnin luo ja Vesa kiipesi niillä katolle ja kattoluukusta sisään. Tämän jälkeen minä, Heikki ja VP menimme käymään sähköpääkeskuksessa ja Heikki koitti kopistaa seinää ja kysyi Vesalta puhelimessa että kuuluiko kolina, mutta ei kuulunut. Tämän jälkeen menimme taloon sisälle katsomaan tilannetta. Hetken pyörittyämme ja paikkoja tutkittuamme tulimme siihen lopputulokseen, että kaapelit pitää vetää pintana koska koko matkalta ei pääse katon sisään.

Tämän jälkeen lähdimme Heikin ja VP:n kanssa Valkeakoskelle viimeistelemään rappunäyttöä. Paikalle saavuttuamme menin sähköpääkeskukselle poraamaan muutaman reiän naularoppuja varten ja kiinnitin niihin TC:t ja pistin niillä vetämämme MMJ:t kiinni ja kytkin  näytön MMJ:n vikavirtasuojakytkimelle.

Tämän jälkeen siirryin puhelinjakamoon, jossa laitoin CAT kaapelin nippusiteillä kiinni kuituun ja kaapeliputkeen ja vedin sen DSLAMeille asti ja kuorin kaapelin ja pistin kaapelit liittimeen värsijärjestyksen mukaisesti ja puristin liittimen kiinni. Tämän jälkeen menin näytölle puristamaan maadoituskaapelin liittimeen ja ruuvasin sen koteloon kiinni ja vedin MMJ:n pistorasialle ja kuorin kaapelin ja johtimet sekä kiristin vedon poiston ja kytkin johtimet pistorasialle.

Tämän jälkeen tein pistorasian kanteen loven kaapelia varten ja Väiski soitti olevansa pihassa ja tulikin vähän ajan päästä sisälle. Tämän jälkeen ruuvasin pistorasian kannen kiinni ja otin käyttöönottomittarin esille ja valitsin johtavuus mittauksen eli RLO asennon ja mittasin mittapäillä kotelon maadoitusta pistorasian maadoitusta vasten, mutta se ei näyttänyt olevan kunnossa.

Muutaman uudelleen yrityksen jälkeen avasin pistorasian ja tarkistin kevin kytkennän ja kunnon ja se oli kunnossa. Tämän jälkeen siirryin keskukselle, jossa avattuani vikavirtasuojakytkimen kotelon huomasin että olin kytkenyt kevin väärään kiskoon. Vaihdettuani kevin oikeaan paikkaa yritin mittausta uudellee ja tällä kertaa se toimi. Tämän jälkeen mittasin oikosulkuvirran ja se näytti olevan kunnossa. Seuraavaksi mittasin vikavirtasuojakytkimen laukaisu ajan ja virran, jotka molemmat olivat kunnossa. Tämän jälkeen mittasin Flukella CAT kaapelin ja mittari näytti PASS.

Tämän jälkeen tein oman osuuteni näytön arvionnista ja juttelimme Heikin ja Väiskin kanssa vähän aikaa ja lähdimme Heikin ja VP:n kanssa syömään. Tämän jälkeen suuntasimme Nekalan jätelajittelukeskukseen ja veimme roskat sinne ja kävimme kahvilla. Tämän jälkeen suuntasimme toimistolle ja Heikki arvioi näyttöni ja annoin Vesalle työharjoitteluarvionti lomakkee, koska Vesa jää ensi viikolla talvilomalle ja se olisi ensi viikolla pitänyt tehdä joten tehtiin se nyt. Tämän jälkeen toivotin Vesalle hyvää pääsiäistä ja muille hyvää viikonloppua sekä kiitin Vesaa työharjoittelusta. Työpäiväni päättyi klo14:45.

Päivän aikana ottamiani kuvia:

Kuvassa näkyvä vasemman puoleinen MMJ vikavirtasuojakytkimellä on minun kytkemä, mutta molemmat kaapelit kiinnitin TC:llä kiinni.

Kaapelien läpimenoreikä.

Lista, johon laitoin CAT kaapelin(lista oli valmiina tässä kohti).

CAT kaapelin tulo listaan.

CAT kaapelin tuloreikä jakamolle käytävän puolen seinästä.


CAT kaapelin tulo jakamolle 
CAT kaapelin veto kulmasta.

Vedin CAT kaapelin kuvassa näkyvien putkien takaa samalla tavalla kuin kuitu oli vedetty.


Vedin CAT kaapelin ruuviliitin rimojen takaa kuituun kiinni nippareilla.



Katkaisin CAT kaapelin kuva alareunassa näkyvään kohtaan ja puristin liittimen siihen.

CAT kaapelin liitin valmiina. Kyseessähän on siis suojaamaton liitin.

torstai 17. maaliskuuta 2016

Työharjoittelu päiväkirja to 17.3.2016

Työpäiväni alkoi tänään klo7:30. Toimistolle saavuttuani suuntasimme VP:n ja Heikin kanssa hiacella satamakadulle viimeistelemään rappunäyttöä. Paikalle saavuttuamme lähdimme kellariin, josta otimme Heikin kanssa tikkaat ja hiltin ja menimme A-rappuun. Mietimme hetken aikaa miten kaapelit saisi parhaiten tuotua näytölle ja totesimme, että laitetaan pieni pätkä jappia ja taivutetaan siihen 90 asteen kulma ja tuodaan kaapeli sillä listaan.

Heikki haki kellarista japin ja taivutti siihen 90 asteen kulman ja sahasi sen sopivan mittaiseksi ja työnsi kaapelit sen sisään ja porasi hiltillä muutaman reiän seinään, laittoi roput ja ruuvasi kiinnikkeet kiinni ja laittoi japin kiinnikkeillä kiinni. Tämän jälkeen vedimme kaapelin listan sisällä näytölle ja VP teki kytkennät ja Heikki peitti vetoreiät katosta kansilla. Tämän jälkeen aloimme Heikin kanssa kantaa tavaroita kellarista hiaceen ja siivosimme jälkemme.

Tämän jälkeen lähdimme käymään shellillä kahvilla ja siitä lähdimme käymään SLO:lla hakemassa CAT6 liittimiä, ruuveja, roppuja sekä TC kiinnikkeitä. Tämän jälkeen lähdimme kohti Valkeakoskea, jossa piti asentaa yksi rappunäyttö ja josta minä tein näytön. Paikalle saavuttuamme purimme tarvittavat kamat hiacesta ja kävimme kurkkaamassa sähköpääkeskukseen ja puhelinjakoon ja suunnittelimme kaapelireitit.

Näytön paikka sijaitsi lähes sähköpääkeskuksen takana, joten kaapelia ei pitkälle tarvinnut vetää. Tämän jälkeen irroitin katossa sijatsevan puulevyn pätkän, jotta saisimme vedettyä kaapelit näytölle. Tämän jälkeen menin toiselle puolen seinää poraamaan hiltillä reiän kaapeleille ja työnsin kokeeksi hieman keviä reiästä ja hyvinhän se tuli läpi. Tämän jälkeen vedin CAT kaapelin puhelinjaosta näytölle ja kiinnitin sen muutamalla nippusiteellä kiinni ja laitoin kaapelin vanhan kuitukaapelin kanssa samaan listaan, joka oli valmiina katossa.

Vedin kaapelin reiälle ja työnsin sen reiästä läpi ja Heikki veti sen toiselta puolen alas. Tämän jälkeen mittasin pätkän listaa kaapelille ja sahasin sopivan pätkän ja kiinnitin sen seinälle, piirsin ruuvinreiät, porasin reiät hiltillä ja laitoin roput reikiin sekä kiinnitin ruuvit ja laitoin kaapelin listan sisään ja laitoin listan kannen kiinni. Tämän jälkeen pujotin MMJ:n keskukselle seinän läpi. Tämän jälkeen porasin hiltillä pari reikää naula TC:itä varten ja kiinnitin naularoput reikiin ja laitoin MMJ:n ja kevin TC:n sisään ja naulasin sen kiinni naularoppuun.

Tämän jälkeen siirryin seinän toiselle puolen ja pujotimme VP:n kanssa kaapelit näytön kotelon reiistä sisään ja nostimme Heikin kanssa kotelon seinälle, mutta se ei mennytkään kunnolla kiinni yläreunasta ja nostimme sen pois. Tämän jälkeen Heikki koitti pujottaa MMJ:tä katossa sijaitsevan putken toiselle puolen, mutta ei siinä onnistunut ja minä yritin tehdä sitä ja sainkin muutaman yrityksen jälkeen ujutettu kaapeli koukun siten, että sain vedettyä kaapelin alas ja teippasin CAT- ja kevi kaapelin kiinni MMJ:hin ja vedin sen avulla kaikki läpi.

Tämän jälkeen nostimme näytön kotelon uudestaan seinälle ja tällä kertaa se meni niinkuin pitikin ja laitoin mutterit paikoilleen ja kiristin niillä näytön kiinni seinään. Tämän jälkeen mittasin ja sahasin puulevyyn kaapeleille aukon ja ruuvasin sen kiinni kattoon. Tämän jälkeen nostin näytön paikoilleen koteloon ja mietimme Heikin ja VP:n kanssa, että jättäisimme kytkennät huomiselle kun luokanvalvojani tulisi arvioimaan näyttötyötä nii että näkisi hieman minun työskentelyäkin, joten laitoin kaapelit koteloon ja pistin oven kiinni. Tämän jälkeen lähdimme käymään shellissä haukkaamassa ruokaa ja lähdimme toimistolle. Työpäiväni päättyi klo15:35.

keskiviikko 16. maaliskuuta 2016

Työharjoittelu päiväkirja ke 16.3.2016

Työpäiväni alkoi tänään klo7:50. Toimiatolle saavuttuani lähdimme Vesan kanssa käymää SLO:lla hakemassa antennivahvistimen ja F-liittimiä. Tämän jälkeen suuntasimme hervantaan opiskelijankadulle vaihtamaan antennivahvistinta. Vahvistimen vaihdon jälkeen Vesa mittasi antennimittarilla signaalin ja totesi sen olevan kuten pitääkin.

Tämän jälkeen kävelimme alemman kerroksen asuntoon mittaamaan asunnon rasian signaalin ja se oli kunnossa. Tämän jälkeen suuntasimme komedialle antamaan pieni muotoisen käyttöopastuksen videotykin käytöstä yhdelle henkilökunnan jäsenelle. Tämän jälkeen suuntasimme kauppakadulle vikakeikalle: asiakkaalla oli lakannut netti toimimasta eilen klo 10 aikaan.

Paikalle saavuttuamme menimme kellarin puhelinjaolle, jossa kokeilimme kiprulla että löytyykö DSLAMiä mutta sitä ei löytynyt joten operaattorin linja oli kylmä ja Vesa sanoi, että hän menee laittamaan piipparin lähettimen asunnon puhelinrasiaan ja soittaa minulle kun on sen laittanut, mutta sanoin että minun kännykkä on kyllä autossa ja Vesa siihen että no ei se mitään laitetaan lähetin LSA+ rimalle kiinni ja lähdetään piippaamaan asunnon rasia.

Asuntoon päästyämme Vesa piippasi asunnon rasian ja totesi linjan olevan kunnossa. Tämän jälkeen Vesa soitti elisan vikapalveluun ja teki vikailmoituksen sinne. Tämän jälkeen lähdimme syömään ja sen jälkeen menimme toimistolle, jossa Vesa teki paperihommia ja minä tein näyttösuunnitelman ja vähän ajan päästä lähdimme käymään vikakeikalla härmälässä: asiakkaan kaapeli tv toimi huonosti (kuva pixelöi).

Paikalle päästyämme suuntasimme taloon sisälle ja kävelimme yläkertaan ja sieltä pieneen ullakko komeroon (se oli pitkä mutta hyvin matala) ja mittasimme antennijaolta tulevan signaalin ja totesimme sen olevan liian matala. Vesa soitti elisan vikapalveluun ja teki vikailmoituksen asiasta.

Tämän jälkeen kävimme ahlselilla hakemassa tilatut antenni rasiat ja tilaamassa HF MMJ:tä eli halogeenivapaata MMJ:tä pari kiekkoo. Tämän jälkeen lähdimme toimistolle ja minä tein näyttösuunnitelman loppuun ja lähetin sen luokanvalvojalleni sähköpostiin ja lähdin kotiin. Työpäiväni päättyi klo14:50.

tiistai 15. maaliskuuta 2016

Työharjoittelu päiväkirja ti 15.3.2016

Työpäiväni alkoi tänään klo7:50. Toimistolle saavuttuani lähdimme Heikin ja Markon kanssa Tampellaan nostamaan pudonnutta lämpökaapelia takasin. Paikalle saavuttuamme etsimme kyseisen kaapelin ja huomasimme sen lojuvan maassa sadevesiputken vieressä ja siitä oli vielä pieni pätkä putken sisällä, joten vedimme loputkin pois putkesta.

Huoltomies tuli avaamaan meille oven ja siirryimme kamoinemme 5.kerrokseen kattoluukun kautta katolle ja Marko laittoi itselleen putoamis-suojavaljaat ja kiipesi tikkaiden kanssa alemmalle tasentelle, jonne kaapeli oli tarkoitus nostaa. Tämän jälkeen marko sitoi vetojousen köyden päähän ja laski sen putkea pitkin maahan.

Tämän jälkeen minä ja Heikki lähdimme takaisin alas kiinnittämään kaapelia köyteen kiinni teipillä ja huusin Markolle että saa vetää ylös. Tämän jälkeen palasimme Heikin kanssa katolle keräämään kamoja pois ja veimme ne hiaceen. Tämän jälkeen lähdimme käymään toimistolle ja lähdimme siitä Järvensivun konepajalle tutkimaan nosturia (ongelma oli siis se, että nosturi toimi nopealla käytöllä mutta ei hitaalla).

Paikalle saavuttuamme Marko ohjasi ensin nosturin henkilönostimen kohdalle ja nousimme kaikki kolme kyytiin ja Marko painoi napista nostimen ylös nosturin moottorin luo. Tämän jälkeen tutkimme ja mittailimme nosturin kytkentöjä ja totesimme, että hitaalta ohjaukselta puuttuu yksi vaihe koska siihen tuli vain 120V jännitettä.

Pitkän aikaa mittailtuamme siirsimme nosturin toiselle puolelle, jotta pääsimme käsiksi toisella puolella sijaitsevaan virranrajoittajaan. Huomasimme, että se lyö ylivirtaa kun käyttää hidasta ohjausta mutta nopealla näyttää vihreää. Tämän jälkeen siirryimme toiselle puolelle mittailemaan lisää.

Jonkin ajan kuluttua pyysin Markoa laskemaan nostimen alas, jotta voisin poistua nostimesta kun minua alkoi huimaamaan ja tuli huono olo, mikä ei kylläkään johtunut työskentely korkeidesta vaan ilmeisesti alhaisesta verensokerista. Menin istumaan hiaceen ja n.30min sen jälkeen Heikki ja Marko palasivat myös ja sanoivat ettei ongelma ratkennut ja lähdimme syömään. Syötyämme menimme toimistolle, jossa juttelimme vähän aikaa Vesan kanssa ja lähdimme kotiin. Työpäiväni päättyi klo 15:40.

maanantai 14. maaliskuuta 2016

Työharjoittelu päiväkirja ma 14.3.3016

Työpäiväni alkoi tänään klo7:50. Toimistolle saavuttuani lähdin Heikin kanssa tekemään rappunäyttöasennusta satamakatu 4:ään. Paikalle päästyämme Heikki soitti näyttöjen paikkojen sijainnista vastaavalle henkilölle ja hän tuli käymään B-rapussa ja kertoi näytön paikan ja kävimme myös katsomassa hänen kanssaan A-rapun näytön paikan.

Tämän jälkeen ruuvasimme Heikin kanssa vanhat nimitaulut irti seinästä B-rapusta ja piirsimme sapluunan avulla näytön kiinnitys reiät ja Heikki porasi reiät seinään ja kiinnitimme ankkurit reikiin ja ruuvasimme näytön paikoilleen. Teimme saman A-rapun näytölle, mutta siinä tuli vähän ongelmia kun kävi ilmi ettei seinä johon näyttö tuli kiinni niin ollutkaan hirveän paksua, joten kun saimme näytön kiinni nii koitimme pysyykö se kiinni mutta se lähtikin irti. Saimme kuitenkin lopulta kotelon pysymään seinällä.

Tämän jälkeen aloimme suunnitella kaapeli reittejä näytöille. Heikki porasi A-rapun näytön alapuolella olevasta lattiasta reiän läpi ja laittoi pätkän keviä reiästä sisään, jotta näkisimme mistä se tuli läpi. Meille selvisi, että reikä oli tullut A-rapun alapuolella olevan vanhan toimisto tilan katosta läpi. Huomasimme, että siitä ei olisi kauhean pitkä matka sähköpääkeskukselle kun se oli seuraavan seinän takana.

Soitimme isännöitsijälle ja kysyimme saisiko näiden tilojen ovea auki kun meidän avaimet ei siihen käyneet. Isännöitsijä käski ottaa yhteyttä toiseen henkilöön jatämä toinen henkilö nyt ei sitten jostain syystä halunnut tulla avaamaan ovea. Tämän jälkeen aloimme miettiä vaihtoehtoista reittiä.

Menimme B-rappuun ja mittailimme mihin kohti kellarissa johto tulisi, jos poraisimme lattiasta läpi. Kellarissa oli aika lähellä tätä näytön paikkaa sellainen pieni ryömintä tila, jossa kulki jo ennestään kaapeleita ja putkia. Heikki porasi lattiasta hieman vinoon menevän reiän, jotta varmasti osuisimme ryömintätilan seinään ja siitä läpi.

Tämän jälkeen menimme A-rappuun miettimään kaapelireititystä ja Heikki porasi erään kaapeli/putki kuilun alareunasta vanhaan reikään reiän kun sen poraus oli jätetty kesken ja suurensi sitä sen verran, että sieltä mahtuisi sekä kevi että MMJ. Porauksessa oli pieniä vaikeuksia, mutta lopulta reikä tuli läpi ja menimme katsomaan kellariin että mistä se oli tullut läpi ja huomasimme syyn vaikeuksiin joka oli se, että juuri siitä kohtaa meni rautatangon palanen joka oli mennyt poikki ja vienyt muutaman palan rappausta mennessään.

Tämän jälkeen siivosimme jälkemme ja siirsimme kamat talteen ja lähdimme käymään SLO:lla tilaamassa HF eli halogeeni vapaata keviä. Tämän jälkeen menimme toimistolle, jossa keskustelin vähän aikaa Vesan ja Heikin kanssa näytöstäni, joka pitäisi tehdä ja sovimme päivät milloin se tehtäisiin. Työpäiväni päättyi klo15:40.

perjantai 11. maaliskuuta 2016

Työharjoittelu päiväkirja pe 11.3.2016

Työpäiväni alkoi tänään klo7:25. Olimme sopineet Vesan kanssa eilen, että tulisin toimistolle aikaisemmin kun menisimme viemään hiacen korjaamolle takaluukun kahvan vaihtoa varten klo7:30. Toimistolle saavuttuani lähdimme samantien Vesan kanssa korjaamolle ja jätimme hiacen sinne ja lähdimme kahville.

Hiacen korjauksen jälkeen lähdimme vikakeikalle Hervantaan: asiakkaalla ei toiminut elisa viihde. Paikan päälle saavuttuamme kävimme talon puhelinjakamossa tarkistamassa kytkennät ja menimme tämän jälkeen asuntoon. Vesa tarkisti asunnon verkkojakokaapista, että onko kaapeli kytketty oikein ja suuntasimme olohuoneeseen jossa asiakkaalla oli modeemi ja Vesa huomasi modeemin olevan kiinni RJ11 kaapelilla, joten toimimattomuus ongelma selvisi tällä koska kaapelin vaihdon jälkeen modeemiin tuli linkki ja langaton verkko toimi.

Tämän jälkeen teimme elisa viihteessä kanavahaun ja tarkistimme, että kaikki kanavat näkyvät kunnolla. Tämän jälkeen kävin koululla hakemassa sähkötyöturvallisuus- ja työturvallisuuskorttini luokanvalvojalta.  Tämän jälkeen lähdimme komedialle katsomaan miten Heikki ja Marko pärjäävät. Tämän jälkeen lähdimme syömään, josta suuntasimme kohti seuraavaa vikakeikkaa Hallilassa: asiakkaalla ei netti toiminut.

Paikan päälle saavuttuamme menimme asunnon alakertaan, jossa ongelma rasia sijaitsi. Vesa purki rasian ja pisti piipparin kiinni ja minä kävin piippaamassa yläkerran rasian ja alakerran toisen rasian. Molemmissa rasioissa piippari toimi ja Vesa pisti kiprun kiinni rasiaan ja testasi kuuluvuuden ja totesi rasian olevan kunnossa. Tämän jälkeen Vesa käski minua hakemaan yläkerran modeemin alas ja kytkimme sen tähän rasiaan ja odottelimme vähän aikaa ja modeemiin tuli linkki.

Tämän jälkeen lähdimme toimistolle hakemaan pitkää poran terää ja menimme komedialle auttamaan Heikkiä ja Markoa. Tämän jälkeen lähdimme toimistolle ja purin autosta kamat pois ja vähän ajan päästä Vesa soitti yhden vikakeikan asiakkaalle ja kysyi olisiko tämä kotona jos tultaisiin käymään ja lähdimme tutkimaan vikaa: tv ei näkynyt kunnolla.

Paikan päälle päästyämme menimme talon lämmönjakohuoneeseen, jossa antenni vahvari sijaitsi. Vesa irroitti vahvarista ulostulo kaapelin ja laittoi antennimittarin siihen kiinni ja totesi arvojen olevan liian alhaiset. Seuraavaksi Vesa mittasi vahvarin virtalähteen jännitteen yleismittarilla, mutta sieltä ei tullutkaan mitään, joten lähdimme toimistolle uutta virtalähdettä hakemaan.

Virtalähteen haettuamme  pistimme sen paikalleen ja menimme sisälle katsomaan näkyykö tv ja hyvinhän se näkyi. Tämän jälkeen suuntasimme toimistolle ja minä lähdin kotiin. Työpäiväni päättyi klo15:45.

torstai 10. maaliskuuta 2016

Työharjoittelu päiväkirja to 10.3.2016

Työpäiväni alkoi tänään klo7:45. Olimme sopineet Vesan kanssa eilen, että hän hakisi minut kotoa kun olimme menossa komedialle katsomaan että Markolla ja Heikillä lähtee kaapelointi sujumaan. Tämän jälkeen suuntasimme kahville, kun kello oli vasta 8:20 ja seuraava keikka oli sovittu vasta klo9.

Kahvin jälkeen lähdimme kohteeseen, jokas sijaitsi Hämeenkadulla. Parkkipaikan löydettyämme purimme antenniasennus kamat autosta ja suuntasimme asuntoon. Asuntoon päästyämme suunnittelimme vähän aikaa, että mistä antennikaapeli vedettäisiin makkariin ja totesimme että sitä ei voisi porata keittiön seinän läpi koska tässä seinässä sijaitsi alempien asuntojen ilmastointi nousut.

Vesa varmisti tämän asian vielä kiintöistönhoitajalta, joka sanoi että on samaa mieltä. Tulimme siihen lopputulokseen, että kaapeli kannattaa vetää vanhojen listojen sisällä keittiöstä olkkariin ja sieltä pätkällä listaa jalkalistan yläpuolelta makuuhuoneen seinästä läpi. Tämän jälkeen Vesa aloitti poraamalla reiän vanhaan listaan ja vedimme kaapelin reiästä läpi keittiöön listaa pitkin tiskialtaan yläpuolella kaapin päällä sijaitsevalle antennijaolle.

Tämän jälkeen Vesa porasi olohuoneen jalkalistan yläpuolelle reiän läpi makuuhuoneeseen ja vedimme kaapelin reiästä läpi. Tämän jälkeen Vesa laittoi listan kiinni olkkarin seinään ja se jäi hieman vajaaksi, joten mittasin vajaaksi jääneen matkan metrimitalla ja merkkasin toiseen listaan merkin ja sahasin listasta mitan pituisen pätkän ja Vesa kiinnitti sen seinään ja porasi listojen läpi seinään reiät ja minä laitoin roput kiinni näihin reikiin ja ruuvasin ruuvit kiinni ja naputtelin kannen kiinni.

Tämän jälkeen Vesa käski minua laittamaan makuuhuoneen listoihin roput ja ruuvit ja kytkemään antennikaapelin kiinni antennirasiaan. Eihän se minulla sujunut kun siitä on niin pitkä aika kun viimeksi sähköllä olen näitä kytkenyt, joten suosiolla kävin pyytämässä Vesaa antamaan minulle pika kertauksen. Tämän jälkeen laitoin rasian kiinni ja hain autosta antennimittarin ja Vesa mittasi mittarilla signaalin.

Tämän jälkeen suuntasimme samassa talossa sijaitsevaan toiseen asuntoon mittaamaan antennisignaalia ja selvitimme minne kaapeli menee ja huomasimme sen menevän rappukäytävään, jossa se meni seinässä sijaitsevaan kuiluun josta se oli jatkettu ylöspäin. Tämän jälkeen lähdimme syömään ja siitä suuntasimme komedialla katsomaan miten Marko ja Heikki pärjäävät.

Komedialla kävimme vintissä kolvaamassa äänikaapelin XLR liittimet kiinni ja kytkimme ne eilen tekemiimme muuntimiin ja kytkimme toiseen päähän RCA kaapelit. Tämän jälkeen juttelimme vähän aikaa Markon ja Heikin kanssa ja lähdimme pois ja Vesa heitti minut kotiin. Työpäiväni päättyi klo14:45.

keskiviikko 9. maaliskuuta 2016

Työharjoittelu päiväkirja ke 9.3.2016

Työpäiväni alkoi tänään klo8:00. Toimistolle saavuttuani lähdimme Vesan kanssa Tesomalle kuvaamaan kärjätörmä 6 kerrostalojen antennijakoja. Paikalle saavuttuamme aloimme etsimään putkilukkoa ja pienen etsiskelyn jälkeen löysimmekin sen. Putkilukon löydettyämme suuntasimme talon kellariin, josta etsimme sähköpääkeskuksen ja sieltä löysimme antenni jako kaapin.

Tämän jälkeen Vesa piirsi havainto kuvan kaapista ja laski antenni jakajien määrän ja otin kuvan jaosta. Teimme saman muille jaoille joita oli yhteensä kolme kappaletta. Tämän jälkeen suuntasimme kohti YLEä, jossa kävimme tarkistamassa että kuituyhteys jonka kävimme korjaamassa toimii edelleen ja toimihan se.

Tämän jälkeen kävimme hakemassa Tampereen Puhelimelta hakemaan kaksi harmaata rappunäyttöä ja sen jälkeen lähdimme käymään pirkanlinnassa viemässä Markolle ja Heikille betonisäkin ja ämpärin ja lähdimme syömään. Syötyämme suuntasimme kohti keskustaa ja kävimme viemässä rappunäytöt ja -asennuskamat valmiiksi kohteen kellariin.

Tämän jälkeen lähdimme SLO:lle hakemaan huomenna tehtävään antenniasennukseen tarvittavat kamat. Tämän jälkeen lähdimme toimistolle ja rupesimme Vesan kanssa siivoamaan hiacea ja tämän jälkeen menimme sisälle ja Vesa käski minua etsimään netistä josko löytyisi kameraan toista akkua.

Tämän jälkeen sanoin Vesalle meneväni lyömään hiacen ovet kiinni ja Vesa sanoi että aja hiace samalla parkkiin. Hiacen parkkiin peruutettuani lähdimme Vesan kanssa vähän ajan päästä käymään SLO:lla hakemassa RG11 liittimiä ja veimme ne Markolle ja Heikille ja pääsin tämän jälkeen kotiin. Työpäiväni päättyi klo15:45.

tiistai 8. maaliskuuta 2016

Työharjoittelu päiväkirja ti 8.3.2016

Työpäiväni alkoi tänään klo8:00. Toimistolle saavuttuani lähdimme Vesan kanssa vikakeikalle keskustorillle, jossa asiakkaalla ei toiminut puhelinrasiat. Paikan päälle saavuttuamme suuntasimme kellariin ja etsimme puhelinkeskusta ja pienen etsiskelyn jälkeen löysimme sen pannuhuoneen perältä pienestä kolosta pienen puisen oven takaa. Keskuksessa tutkimme vähän aikaa keskuskuvia ja eipä niistä juuri apua ollut ja huomasimme, että kohde asunnon piuhojen paikaa ei ollut merkitty ollenkaan ruuviliitinrimalla.

Tämän jälkeen suuntasimme asuntoon ja Vesa avasi asunnon olohuoneen puoleisen puhelinrasian ja kytkimme piipparin kiinni sini-valko pariin ja lähdimme kerros jakamoon piippaamaan kaapelia ja löysimmekin sen ja kaapeli jatkoi siitä alaspäin seuraavaan kerrokseen ja menimme piippaamaan kaapelia sieltä, mutta se kuului hyvin heikosti ja väärästä parista ja huomasimme kaapelissa olevan sini-valko parin olevan irti ja varmistimme sen olevan oikea piippaamalla ja kytkimme sen ruuviliitinrimalle.

Tämän jälkeen palasimme kellariin puhelinkeskukseen ja piippasimme siellä mihin rimaan kaapeli tuli ja merkitsimme sen lapulla operaattorin asentajaa varten, koska meidän alueemme päättyi tähän ruuviliitinrimalle. Tämän jälkeen palasimme asuntoon laittamaan rasia takaisin paikalleen ja Vesa huomasi ettei rasia mennytkään vanhoihin reikiin enää kiinni, joten lähdimme hakemaan hiltiä autosta ja pari kutosen roppua ja palasimme asuntoon ja Vesa porasi seinään reiät, laittoi roput ja ruuvasi rasian kiinni.

Tämän jälkeen lähdimme käymään Hervannassa, josta piti mennä hakemaan rappunäyttö asennus kamat autoon ja sen jälkeen kävimme noutamassa matkahuoltoon tulleen paketin ja tämän jälkeen suuntasimme kohti pirkanlinnaa ja veimme Heikille pari antenni liitintä ja lähdimme syömään.

Syötyämme suuntasimme toimistolle, jossa avasimme hakemamme paketin ja tarkastimme sisällön (paketissa oli siis torstaina komedialle tehtävän asunnuksen tarvikkeita kuten RCA ja XLR liittimiä ja muuntajia sekä koteloita). Tämän jälkeen menimme Vesan kanssa toimiston kellariin kolvaamaan muuntajat RCA ja XLR liittimiin ja panimme niihin kotelot päälle.

Tämän jälkeen menimme pihalle katsomaan hiacen takaoven lukkoa. Ruuvasin takaoven puisen suojapaneelin irti, jotta näkisimme lukitusmekanismin ja revimme suojamuovia irti sen verran että näkisimme paremmin ja samalla sieltä tippua muovinen kahvan pala, joka oli mennyt poikki ja jolla takaoven kahva toimi, joten uusi piti hankkia.

Tämän jälkeen suuntasimme kohti AVK:ta, josta kysyimme uutta kahvaa mutta ei ollut ja kävimme R. Aaltoseltakin kysymässä mutta ei ollut sielläkään. Tämän jälkeen suuntasimme kohti Motonettia ja haimme sieltä uuden penkin päällisen hiaceen ja Vesa soitti Tammer autoon, josta kerrottiin että heillä olisi etsimämme kahva ja lähdimme sitä noutamaan. Kahvan haettuamme Vesa heitti minut kotiin. Työpäiväni päättyi klo15:00.

Päivän aikana ottamiani kuvia:

Keskustorin keikan puhelinjakamon LSA+ rimat ja ruuviliitinrimat 
DSLAMit

Kuva kaapeloinnista

maanantai 7. maaliskuuta 2016

Työharjoittelu päiväkirja ma 7.3.2016

Työpäiväni alkoi tänään klo8:00. Toimistolle saavuttuani lähdimme Vesan kanssa käymään Ahlsellilla hakemassa antennipäätevastuksia. Tämän jälkeen suuntasimme kahvin kautta autovahinkokeskukselle hakemaan hiaceen uutta perävaloa, kun se oli mennyt rikki.

Tämän jälkeen suuntasimme matkahuoltoon noutamaa seasamilta tullutta pakettia, jossa oli huollettavaksi lähetetty burger kingin mainos näyttö. Tämän jälkeen kävimme viemässä näytön takaisin burger kingille. Tämän jälkeen menimme toimistolle hakemaan avaimia ja kävimme syömässä.

Syötyämme lähdimme vikakeikalle Atalaan: Asiakkaalla ei näkynyt maksu tv kanavat. Kyseiseen kohteeseen Vesa oli VP:n kanssa käynyt viime viikolla asentamassa antennin. Paikan päälle saavuttuamme odottelimme vähän aikaa autossa, että asiakas saapuisi paikalle kun hän oli asioilla kaupungilla.

Asiakkaan saavuttua menimme sisälle ja Vesa mittasi antennimittarilla signaalin rasiasta ja totesi sen olevan kunnossa. Tämän jälkeen Vesa mittasi signaalin kaapelin päästä ja huomasi, että kun kaapelia liikutti niin signaalin voimakkuus laski, joten kaapeli piti vaihtaa. Vaihdon jälkeen teimme kanavahaun telkkariin, mutta sama ongelma jatkui eli maksu kanavat eivät näkyneet.

Vesa soitti DNA:lle ja antoi puhelimen asiakkaalle, joka antoi maksu tv kortin numeron puhelimessa ja DNA avasi salauksen ja kanavat alkoivat näkyä (tämän toimen piteen asiakas oli tehnyt useaan kertaan viikonloppuna mutta ei ollut auttanut).

Tämän jälkeen suuntasimme toimistolle ja Vesa antoi minulle tehtäväksi päivittää hiacen tomtom navigaattorin ohjelmiston ja lähdimme vähän ajan päästä SLO:lta hakemaan antennikaapeleita ja veimme ne pirkanlinnaan Heikille ja Markolle. Tämän jälkeen suuntasimme toimistolle ja minä lähdin kotiin. Työpäiväni päättyi klo14:45.

perjantai 26. helmikuuta 2016

Työharjoittelu päiväkirja pe 26.2.2016

Työpäiväni alkoi tänään klo7:30. Toimistolle saavuttuani lähdimme VP:n kanssa käymää SLO:lla, josta VP kävi hakemassa korvatulppia. Tämän jälkeen lähdimme Hervantaan tekemään rappunäyttöä.

Aloitimme poraamalla eilen merkkaamamme ruuvien reiät ja laitoimme niihin roput. Tämän jälkeen otimme näyttökotelosta näytön pois ja kannoimme ne rappuihin ja nostimme seinälle ja ruuvasimme ne seinään kiinni.

Tämän jälkeen kävimme syömässä. Syötyämme VP porasi rapussa sijaitsevaan koteloon, jossa kulki putkia ja kaapeleita niin reiät jotta voitaisiin vetää kaapelit helpommin näytöille. Tämän jälkeen VP teippasi MMJ, KEVI ja CAT kaapelit yhteen ja työnsi ne kellari käytävältä sijaitsevasta reiästä rappuun.

Saatuamme kaapelit työnnettyä katosta Heikki saapui paikalle auttamaan. Tämän jälkeen Heikki ja VP vetivät kaapelit näytölle. Tämän jälkeen rupesimme miettimään miten saamme kaapelit eteenpäin kellarikäytävää pitkin toiseen rappuun.

Löysimme kellarikäytävänputkien päältä peltilevyjen alta reiän, josta työnsin pienen pätkän MMJ:tä ja totesimme sen menevän läpi toiselle puolelle. Tämän jälkeen aloimme tuoda kaapeleita tästä reiästä läpi.

Kun olimme saaneet kaikki kaapelit toiseen rappuun Heikki mittasi tarvittavan määrän listaa rappunäytölle ja sahasi sen oikean kokoiseksi ja porasi kiinni seinään. Tämän jälkeen VP käski minua työntämään CAT kaapelia puhelin keskuksella olevasta reiästä.

Tämän jälkeen rupesimme VP:n kanssa siivoamaan ja viemään kamoja pois. Tämän jälkeen suuntasimme SLO:lle hakemaan jakorasiankansia ja tilaamaan lisää MMJ:ta. Tämän jälkeen lähdimme toimistolle. Työpäiväni päättyi klo15:30.

torstai 25. helmikuuta 2016

Työharjoittelu päiväkirja to 25.2.2016

Työpäiväni alkoi tänään klo8:00. Toimstolle saavuttuani rupesin asentamaan toista LED valisinta toimiston kattoon. Tein samat toimenpiteet kuin toisellekkin valaisimelle ja laitoin pienen pätkän asennus listaa valaisimien välille, jotta kaapeli pysyisi siististi piilossa listan sisällä eikä tarvitsisi lyödä sitä TC-kiinnikkeillä kiinni.

Tämän jälkeen suuntasimme Vesan kanssa syömään. Syötyämme suuntasimme VTS:n vikakeikalle, jossa asiakkaalla ei toiminut netti. Vesa unohti VTS:n avaimet toimistolle, joten lähdimme hakemaan niitä ja kävimme samalla Burger Kingissä poistamassa yhden kassanäytön joka ei toiminut ja veimme sen toimistolle, josta se lähetetään seasamille.

Tämän jälkeen Vesa lähti vikakeikalle ja minä jäin toimistolle odottamaan VP:tä ja lähdimme VP:n kanssa Tampereen Puhelimen varastolta hakemaan rappunäyttöjä, jotka veimme Hervantaan. Paikan päälle saavuttuamme purimme näytöt autosta talon pannuhuoneeseen ja kävimme joka rapussa mittaamassa näyttösapluunalla näyttöjen paikat.

Tämän jälkeen purimme näytöt laatikoista ja lastasimme näyttöjen pahvilaatikot autoon ja lähdimme Nekalan Jätekeskukselle niitä viemään. Työpäiväni päättyi klo15:00.

Päivän aikana ottamiani kuvia:

Tänään asentamani toinen valaisin.

Ensimmäinen asentamani valaisin.

keskiviikko 24. helmikuuta 2016

Työharjoittelu päiväkirja ke 24.2.2016

Työpäiväni alkoi tänään klo10:30. Päästyäni ensiapukurssilta soitin Vesalle, että mitäs tehdään ja Vesa vastasi olevansa tekemässä kohina mittausta ja soittavansa minulle kun pääsee hakemaan. Hyppäsin bussiin ja menin kotiin ja vähän ajan päästä Vesa soitti ja sanoi olevansa lähdössä tulemaan.

Vesan tultua lähdimme kohti Tampereen Yliopistoa, jossa piti vaihtaa antennivahvistin. Paikalle päästyämme odottelimme autossa vähän aikaa kunnes ARE Oy:n mies tuli opastamaan meidät auton paikalle. Tämän jälkeen menimme sisälle yliopistolle ja minä jäin kahvioon odottamaan siksi aikaa kun Vesa ja ARE:n tyyppi hakevat pysäköinti luvan.

Tämän jälkeen menimme hissillä 3.kerrokseen ja kävelimme telejakokaapille. Tämän jälkeen haimme hiltin autosta ja palasimme takaisin ja Vesa irroitti vanhan vahvarin ja käski minua poraamaan hiltillä vahvarille ruuvin reiät ja pistämään reikiin roput. Tämän jälkeen ruuvasin uuden vahvarin kiinni seinään ja kytkin Vesan tekemän antennikaapelin kiinni vahvariin ja mittasimme signaalin.

Tämän jälkeen ruuvasin toisen antennikaapelin kiinni vahvariin ja kiristin kiinnitykset tongeilla. Tämän jälkeen lähdimme Pirkkalan nesteelle syömään. Syötyämme lähdimme toimistolle ja minä aloitin asentamaan toimiston kattoon uutta neliömäistä LED valaisinta vanhan loisteputkivalaisimen tilalle.

Aloitin mittaamalla katossa valaisimen mitoilla sopivan kohdan kiinnitys kiskoille ja porasin kiskot kiinni kattoon (kiskojen poraamisessa täytyi ottaa huomioon se, että katto oli tehty haltex levyistä ja ainoastaan levyjen sauma kohdissa oli puu palkit, joihin kiskot piti porata kiinni). Tämän jälkeen tein kattoon valaisimen muuntajan kokoisen reiän, jotta muuntaja saataisiin katon sisään piiloon.

Tämän jälkeen VP sanoi minulle, että toinen kiskoista pitäisi vielä irroittaa että MMJ saataisiin siististi ujutettua katon sisään piiloon. Irrotin kiskon ja VP teki MMJ:lle sopivan kolon ja työnsi sen katon sisään ja otti sen minun lampun muuntajalle tekemän reiän kautta ulos. Tämän jälkeen ruuvasin kiskon takaisin kiinni ja mittasin MMJ:stä sopivan pätkän muuntajalle ja katkaisin loput ja kuorin MMJ:n vaipan ja johtimien päät sekä kytkin ne muuntajaan.

Tämän jälkeen kytkin muuntajaan toisen MMJ kaapelin, joka tulisi toiselle lampulle. Tämän jälkeen irroitin toisen kiskon ja tein "närhimellä" pienen kolon ja reiän kattoon ja pujotin MMJ:n  tästä reiästä ja porasin kiskon takaisin paikalleen. Tämän jälkeen Ilkka laittoi valaisimen kiskoille ja kytki liittimen ja laittoi sähköt takaisin päälle ja testasimme valaisimen toiminnan ja hyvin toimi. Työpäiväni päättyi klo16:40.

Päivän aikana ottamiani kuvia:

Vanha valaisin piti ensin irroittaa katosta poistamalla suojaritilä ja ruuvaamalla ruuvit irti.

Lampulle tullut MMJ, joka uusio käytettiin LED valaisimeen.


Kiskot porattiin kiinni kuvassa näkyvien kolojen viereen, jossa sijaitsi puulauta.

Piirsin tussilla muuntajan kuvan muuntajaa mallina käyttäen kattoon.

Leikkasin piirroksen mukaisen reiän puukolla.

Valmis kytkentä ennen valaisimen kattoon laittoa.